Kantelisti Vilma Timonen on toiminut muusikkona erilaisissa musiikillisissa ympäristöissä ollen edelläkävijöitä kanteleen monipuolisessa käytössä. Timonen on ollut yksi ensimmäisiä sähkökanteleen käyttäjiä ja hän on perehtynyt erityisesti kanteleen roolin kehittämiseen monipuolisena yhtyeinstrumenttina. Sibelius- Akatemiassa kansanmusiikin lehtorina toimiva Vilma Timonen on konsertoinut mm. Espanjassa, Venezuelassa, Kolumbiassa, USA:ssa, Japanissa, Portugalissa, Sambiassa sekä Tansaniassa. Tämän lisäksi Timonen on toiminut lisäksi laaja-alaisesti muusikon tehtävissä tanssiproduktioissa sekä teatterin maailmassa.
Vilma Timonen Quartet- yhtyeen levy kaupoissa!
Marzi Nyman kuvailee levyä näin:
“Levyn teoksen “Carelian” vastustamattomaan poljentoon
kristallisoituu orkesterin ydin: eri lähtökohdista kokoontulleet
loistavat muusikot puhaltavat samaan hiilenpalaan, josta lempeän paineen
alla valmistuu timantti! Orkesterin soitto pursuaa koko levyn ajan
kekseliäisyyttä, keskinäistä kunnioitusta ja
inspiroitumista sekä nimenomaan suurta sydäntä.
Kamarimusiikillinen kokoonpano on dynaamisuudessaan ja sävyjen
rikkaudessa luonnonvastaisen ilmiömäinen!”
Osta levy http://www.levykauppax.fi/artist/Timonen%2C_Vilma_Quartet/
Ajankohtaista....
Marraskuun
ensimmäisellä viikolla Vilma Timonen on kutsuttu
Pekingiin konsertoimaan soolona sekä luennoimaan kansanmusiikin ja
kanteleen pedagogisista aspekteista. Matkaan lähtee 8 muusikkoa
sekä musiikin tutkijaa Suomesta. Symposiumia isännöi Pekingin
konservatorio.
KANTELEEN KYYDISSÄ
Marraskuun 9.pv saa
ensi-iltansa produktio Kanteleen kyydissä!! Esityksen on ohjannut ja
käsikirjoittanut Eppu Nuotio ja Vilma Timonen on säveltänyt
esityksen runot vauhdikkaiksi lauluiksi, jotka soveltuvat erinomaisesti
kanteleiden kanssa soitettavaksi.
Konsertti on käsikirjoitettu ja ohjattu aivan uudenlainen
interaktiivinen kokonaisuus, jossa lapset pääsevät
osallistumaan soittamalla ja laulamalla konsertin
kulkuun.
Konsertin soiva osuus julkaistaan
tulevaisuudessa myös oppimateriaalina, joka on suunnattu erityisesti
varhaiskasvatuksen käyttöön sekä soveltuu mainiosti
myös ala-asteiden musiikin opetuksen tarkoituksiin.
Seikkailussa mukana:
Vilma Timonen, kanteleet, sävellys
Ilkka Heinonen, basso, jouhikko
Tuomas Timonen, rummut ja perkussiot
Milla Viljamaa, koskettimet, sormipiano
Johanna Elovaara/Anne Koutonen, tanssi
Eppu Nuotio, käsikirjoitus ja ohjaus
VILMA TIMONEN QUARTET
Yhtye on keikkaillut ahkerasti koko vuoden ja keskittyy nyt uuden materiaalin työstämiseen. Quartet keikkailee 4.12. Rahvaanmusiikin Klubilla Tampereen Telakalla sekä esiintyy Folklandia -risteilyllä 9.1. 2009!