Kantelisti Vilma Timonen on toiminut muusikkona erilaisissa musiikillisissa ympäristöissä ollen edelläkävijöitä kanteleen monipuolisessa käytössä. Timonen on ollut yksi ensimmäisiä sähkökanteleen käyttäjiä ja hän on perehtynyt erityisesti kanteleen roolin kehittämiseen monipuolisena yhtyeinstrumenttina. Sibelius- Akatemiassa kansanmusiikin lehtorina toimiva Vilma Timonen on konsertoinut mm. Espanjassa, Venezuelassa, Kolumbiassa, USA:ssa, Japanissa, Portugalissa, Sambiassa sekä Tansaniassa. Tämän lisäksi Timonen on toiminut lisäksi laaja-alaisesti muusikon tehtävissä tanssiproduktioissa sekä teatterin maailmassa.
Ajankohtaista
Vilma Timonen Quartet- yhtyeen levy kaupoissa!
Marzi Nyman kuvailee levyä näin:
“Levyn teoksen “Carelian” vastustamattomaan poljentoon
kristallisoituu orkesterin ydin: eri lähtökohdista kokoontulleet
loistavat muusikot puhaltavat samaan hiilenpalaan, josta lempeän paineen
alla valmistuu timantti! Orkesterin soitto pursuaa koko levyn ajan
kekseliäisyyttä, keskinäistä kunnioitusta ja
inspiroitumista sekä nimenomaan suurta sydäntä.
Kamarimusiikillinen kokoonpano on dynaamisuudessaan ja sävyjen
rikkaudessa luonnonvastaisen ilmiömäinen!”
Osta levy http://www.levykauppax.fi/artist/Timonen%2C_Vilma_Quartet/
Uutisia:
Syyskuun toisella viikolla Vilma matkaa Japaniin konsertoimaan sekä opettamaan. Konsertteja on kaksi. Toinen Sapporossa ja toinen Tokiossa. Sapporossa järjestetään 12.-15.9. 2008 toista kertaa kanteleleiri, johon Vilma on kutsuttu opettamaan yhdessä Eva Alkulan ja Senni Eskelisen kanssa.
Marraskuun ensimmäisellä viikolla Vilma Timonen on kutsuttu Pekingiin konsertoimaan soolona sekä luennoimaan kansanmusiikin ja kanteleen pedagogisista aspekteista. Matkaan lähtee 8 muusikkoa sekä musiikin tutkijaa Suomesta. Symposiumia isännöi yhdessä ministeriöiden kanssa Pekingin konservatorio.
Marraskuun 9.pv saa ensi-iltansa produktio Kanteleen kyydissä!! Esityksen on ohjannut ja käsikirjoittanut Eppu Nuotio ja Vilma Timonen on säveltänyt esityksen runot vauhdikkaiksi lauluiksi, jotka soveltuvat erinomaisesti kanteleiden kanssa soitettavaksi. Konsertin soiva osuus julkaistaan tulevaisuudessa myös oppimateriaalina, joka on suunnattu erityisesti varhaiskasvatuksen käyttöön sekä soveltuu mainiosti myös ala-asteiden musiikin opetuksen tarkoituksiin.
Vilma Timonen Quartet:
Yhtye on keikkaillut ahkerasti koko vuoden ja keskittyy nyt uuden materiaalin
työstämiseen. Quartetia on mahdollista kuulla syksyn aikana
Kuopiossa sekä 4.12. Rahvaanmusiikin Klubilla Tampereen Telakalla.